Meistä
Suvun yrittäjätarinan voidaan katsoa alkavan vuodesta 1769, kun Matti Samuelinpoika investoi maatalouselinkeinon harjoittamiseen lunastamalla kruunulta 60 hopeataalerilla vanhempiensa viljelemän kruununtilan.
Tila on kulkenut suvussa sukupolvelta seuraavalle ja Mikko Simolinnasta tuli vuonna 1956 sukutilan 7. polven omistaja.
ICT
Vuonna 1986 Mikko Simolinna perustaa yhdessä kollegoidensa kanssa Information Builders Inc:n ohjelmistojen jakeluun ja palveluihin keskittyvän yrityksen.
Uusien päämiesten, Sybase, Business Objects ja Informatica, myötä toiminta laajenee myös Suomen ulkopuolelle.
Vuonna 2000 perustetaan United Software Distributors Oy, joka hallinnoin tytäryhtiöitä Suomen lisäksi Liettuassa, Latviassa, Virossa, Norjassa ja Ruotsissa.
Seuraavalla vuosikymmenellä ohjelmistojen jakelu siirtyy valtaosin verkkoon ja käyttö pilveen, jolloin paikallinen läsnäolo eri maissa ei ole enää tarpeen. Tällä hetkellä yhtiöt toimivat sekä Suomessa että Virossa.
Vuoden 2023 alussa United Software Distributors Oy sulautuu emoyhtiöönsä Oy M.S.I. Capital Ab:hen.
Art Pukkila
Taide on yksi sijoitustoimintamme kohteista. Olemme sijoittanut pääosin suomalaisten taiteilijoiden teoksiin.
Esittelemme sivuillamme hankkimiamme teoksia. Mikäli olet kiinnostunut jostain teoksesta, niin ole yhteydessä [email protected]